Yhdessä hyvää lapsille

Yhdessä hyvää lapsille

Ihku on tehnyt kuluvalla kaudella yhteistyötä Helsingin Jokereiden ja Hope ry:n kanssa. Taustalla oli ajatus, että perinteistä urheilumarkkinointia tehtäisiin uudella tavalla hyväntekeväisyyskampanja osana kokonaisuutta.


 

 

Kuten Ihku, myös Hope ry juhlistaa 10 vuotista taivaltaan. Toimintavuosiin mahtuu useita autettuja lapsia ja perheitä ympäri Suomen. Hyväntekeväisyyskampanjan kohdetta pohdittaessa, oli Hope ry luonnollinen valinta. Hope ry syntyi vuonna 2009 tahdosta synnyttää konkreettinen hyvän kierre ja antaa lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. Hope ry:n toiminnassa on erityisen hienoa se, että yhdistys on kasvanut ja toimii 20 paikkakunnalla, mutta on edelleenkin lähellä ihmisiä.

– Meille on tärkeää tehdä avustustyötä nimenomaan yhdessä. Tällöin luomme merkityksellisiä, hyvinvointia lisääviä hetkiä paitsi avustuksia saaville lapsille ja perheille, myös mukana oleville tahoille. Tämän meitä suuresti ilahduttaneen yhteistyön myötä liikunnan riemu syttyy kymmenien lasten kasvoille, kertoo Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Kampanjan kohteeksi Ihkussa toivottiin lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrastamisen tukeminen esimerkiksi välineillä. Pienelle ihmiselle pallo ja nappikset voi olla alku loppuelämän liikunnalliseen elämäntapaan sekä mahdollistaa yhdenvertaisuuden pelikavereidensa kanssa. Haluamme olla mukana tarjoamassa lapsille mahdollisuuden kokeilla jotain uutta harrastusta tai aloittaa pitkäkestoisemman harrastamisen.

Myös Jokerit kokivat yhteistyön mielekkääksi ja jatkosta tulevalle kaudelle on jo sovittu.

– Ihkun täysin uudenlainen lähestymistapa urheilumarkkinointiin on otettu koko Jokeriyhteisössä ilolla vastaan.  Jokerit on innolla mukana tekemässä hyvää myös jatkossa, kommentoi Jokereiden tapahtuma- ja kumppanuuspäällikkö Miika Haapala.

Kuluvalla kaudella pottiin kerättiin Jokereiden kotiotteluissa tekemillä maaleilla 5600€!